Heiluuko johdon porkkana väärässä paikassa?
Lentoliikenteen toimiala on toistuvien muutosten kourissa. Talouden suhdannevaihtelut ja kilpailu ovat ajaneet yritykset kustannussäästölinjalle. Erityisesti vanhat kansalliset lentoyhtiöt ovat organisoineet toimintaansa uudelleen.
Finnairissa kustannussäästöjä on pitkään haettu ydinliiketoimintastrategialla, joka on vähentänyt ulkoistusten kautta yhtiöstä tuhansia työpaikkoja. Tavoitteena on ollut joko sopimusvelvoitteiden merkityksen vähentäminen tai vastuiden siirtäminen toisille toimijoille. Työt, joiden siirtäminen halvempien tuotantokustannusten maihin on ollut mahdollista, on pitkälti sinne siirretty. Yritykseen jääneen henkilöstön kanssa on neuvoteltu jatkuvasti heikennyksistä heidän työ- ja palkkaehtoihinsa.
Valtionyhtiön ylimmän johdon päätöksiä ovat ohjanneet avainhenkilöiden henkilökohtaiset palkitsemisjärjestelmät huonoin seurauksin. Aiemmin mainittujen toimien jälkeen jäljellä ovat liiketoimintayksiköille ja tytäryhtiöille asetetut tavoitteet, joiden saavuttaminen on mahdotonta palkitsemisjärjestelmien mukaisessa aikataulussa.
Aiheellista on kysyä, onko johdon palkitsemisjärjestelmien jatkaminen nykymuodossaan enää perusteltua - heiluuko porkkana väärässä paikassa? Palkitsemisjärjestelmät kaipaavat kriittistä uudelleen arviointia.
***
Päivän kysymys
Päivän kysymys on räätälöity Finnairin viestintä- ja yhteiskuntavastuujohtaja Arja Suomiselle. Hän siirtyi valtionyhtiön palvelukseen Nokiasta, jossa hän on viimeksi vastannut yhtiön globaalista viestinnästä. Suominen on nimitetty myös Finnairin johtoryhmän ja johtokunnan jäseneksi 14.3.2011 alkaen.
Mitä arvioit uudessa työssäsi tekeväsi toisin työnantajasi avainhenkilöilleen osoittamien palkitsemisjärjestelmien kannustamana?
Lähde IAU
Jos olet samaa mieltä, tule kertomaan se torstaina 24.3.2011
Ilmailualan Unioni IAU ja Ammattiliitto Pro järjestävät mielenilmauksen
Finnairin yhtiökokouksen yhteydessä ja eduskuntavaalien läheisyydessa 24.3.2011.