Etusivu arrow Ajankohtaista arrow Kaleva: Eläkeikää yritetään nostaa 3 vuodella

Kaleva: Eläkeikää yritetään nostaa 3 vuodella

Keskimääräistä eläkeellesiirtymisikää yritetään nostaa vähintään 3 vuodella vuoteen 2025 mennessä. Tästä sovittiin keväällä kuohahtaneen eläkekiistan päätteeksi tehdyssä hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen sopimuksessa. Uusi tavoite kiristää vuoden 2005 eläkeuudistuksen eläketavoitetta runsaalla vuodella.


Keskimääräinen eläkkeellesiirtymisiän odote oli viime vuonna 59,4 vuotta. Tiukennettu tavoitekin alittaa joustavan eläkkeellesiirtymisiän eli 63-68 vuoden alarajan. Sitä pitempään työssä pysyvät kasvattavat eläkettään tavanomaista suuremmalla vuotuisella lisäkertymällä.


Keinoja eläketavoitteen saavuttamiseksi valmistellaan kahdessa työryhmässä. ETK:n toimitusjohtaja Jukka Rantala vetää työmarkkinajärjestöjen eläkeneuvotteluryhmää. Työelämäryhmää vetää johtaja Jukka Ahtela EK:sta.


Eläkepolitiikan keinoja voivat olla esimerkiksi varhaiseläkeväylien rajoittaminen tai jatkamiskannustimien parempi kohdentaminen. Työelämäryhmän keskiössä on Ahtelan mukaan työkyvyttömyyseläkkeiden vähentäminen sekä osaamisen ja työhyvinvoinnin edistäminen.


SAK:n apulaisjohtajan Kaija Kallisen mielestä eläketavoitetta ei voi ratkaista eläkelainsäädäntöä muuttamalla, vaan ratkaisut pitää löytää työelämän kehittämisen puolelta.


- Pitää nähdä laman yli. Kun kasvu alkaa, niin työikäinen väestö on jo pienentynyt ja pienenee. Suomessa tarvitaan jokainen työikäinen käsipari. Heidän työkyvystään on pidettävä huoli, sanoi Kallinen


Lähde: Kaleva www.kaleva.fi 19.10.2009