TIEDOTE 1.5.2011
SAK
SAK:n eduvalvontajohtaja Nikolas Elomaa:
OIKEUKSIEN POLKEMISEN AIKA ON OHI
Oikeistolainen markkinavetoinen politiikka alkaa olla tiensä päässä,
SAK:n edunvalvontajohtaja Nikolas Elomaa katsoo. Ilmassa on uuden
kevään merkkejä.
- Suomalaiset ovat kerta kaikkiaan kyllästyneitä eriarvoisen yhteiskun-
nan rakentamiseen. Rikkaat ovat rikastuneet, köyhät köyhtyneet. Nyt
ihmiset haluavat muutosta, Elomaa sanoo.
- Tämä on selvä merkki poliitikoille uudesta suunnasta, jossa kaikista
pidetään huolta ja jossa kaikilla on oikeus saada osansa hyvinvoinnis-
ta.
Elomaan mukaan työmarkkinoilla muutos merkitsee, että työnantajien
valta-aseman vahvistumiselle pannaan piste.
- Nyt myös työnantajien on syytä todeta, että on uuden ajan alku.
Suurpääoman juoksupoikana toimiminen ei luo tasapainoa työmarkki-
noille. Asiat on tehtävä yhdessä. Myös työntekijöillä on oikeutensa.
- Edellisen hallituksen pimeä aika, jolloin palkansaajat saivat kovalla
työllä vastustaa omien oikeuksiensa polkemista, on onneksi ohi.
- SAK:lla on suuret odotukset uuden hallituksen työlle. Olemme valmiit
hartiavoimin rakentaman työntekijöille parempaa yhteiskuntaa. Siinä
työntekijä on arvokas resurssi, ei elinkeinoelämän heittopussi, Elomaa
kiteyttää.
SAK:n edunvalvontajohtaja Nikolas Elomaa puhui vappuna Kemissä.
Lisätiedot:
SAK:n edunvalvontajohtaja Nikolas Elomaa, puhelin 050 386 3339
Lähde: www.kauppalehti.fi