Etusivu arrow Ajankohtaista arrow SAK:laisten työtaisteluvalmius korkealla

SAK:laisten työtaisteluvalmius korkealla


TYÖELÄMÄN EPÄVARMUUS SUURIN HUOLENAIHE


Työntekijöiden suurin huolenaihe on työelämän epävarmuus, SAK:n tuore jäsentutki-mus kertoo. Työelämä jakautuu entistä selvemmin voittajiin ja häviäjiin, tutkimuksen tekijä, SAK:n tutkija Linnea Alho sanoo.

- Toisille suodaan vaikutusvaltaa ja mahdollisuuksia kehittyä työntekijänä ja toisille ei, Alho kuvaa.

Verrattain hyvässä asemassa ovat työntekijät, joiden työ vaatii vastuunottoa, omaa harkintaa ja vuorovaikutustaitoja, Alho arvioi.

Tärkeimpänä työssä pidetään työpaikan pysyvyyttä. Toiselle sijalle pääsevät hyvät työ-kaverit ja kolmanneksi nimettiin mielenkiintoinen työ. Työaika ja palkka mainittiin vasta neljänsinä.

SAK:n jäsentutkimukseen vastasi viime vuonna yli 2000 työntekijää. Tutkimus tehdään joka viides vuosi ennen keskusjärjestön tulevaisuutta linjaavaa edustajakokousta.

Pidemmät työurat vaativat osaamisen päivittämistä


Koulutuksen puute rajoittaa työntekijöiden mahdollisuuksia työn vaihtamiseen. Noin kaksi kolmasosaa SAK:laisista ei ollut saanut päivääkään työnantajan kustantamaa ammatillista koulutusta vuoden 2009 aikana. Joka kolmas lisäkoulutusta vaille jääneistä työntekijöistä kokee tarvitsevansa sitä nykyisessä työssään. Moni heistä pelkää, ettei heidän osaamisensa riitä tulevaisuuden työmarkkinoilla.

Ilman koulutusta jääneet olisivatkin muita useammin halukkaita lopettamaan työnteon kokonaan, jos se vain olisi taloudellisesti mahdollista.

- On kummallista, että ihmisille ei tarjota riittäviä ammatillisia valmiuksia työn suoritta-miseen laadukkaasti, Linnea Alho hämmästelee.

Ikääntyneitä koulutetaan selvästi nuorempia vähemmän.


- Työurien pidentämiseltä putoaa pohja, jos työntekijöiden ammattitaitoa ei järjestelmäl-lisesti pidetä yllä, Alho toteaa.

Nuiva johto voi lisätä työtaisteluintoa


SAK:laisten valmius toimia on korkealla, jos valtiovalta tekisi muutoksia esimerkiksi sosiaaliturvaan työntekijöiden etujen vastaisesti. Yli puolet olisi valmis lakkoon. Suh-teessa työnantajiin valmiimpia toimintaan ovat ne, joiden arvomaailmassa korostuu tasavertaisuus ja erilaisten ihmisten kuunteleminen.

- Työpaikan johdon kielteiset tai torjuvat asenteet voivat lisätä työntekijöiden työtaiste-luintoa, Linnea Alho huomauttaa.

Lisätiedot:
SAK:n tutkija Linnea Alho, puhelin 040 739 8218
Jäsentutkimus ja graafit netissä, www.sak.fi