Kansainvälinen ilmakuljetusliitto IATA nosti arviotaan maailman lentoyhtiöiden tämän vuoden tuloksesta.
IATA ennakoi lentoyhtiöiden tekevän voittoa yhteensä 2,5 miljardia dollaria eli noin 2,1 miljardia euroa. Aiemmin IATA odotti ilmailualan jäävän tänä vuonna tappiolle 2,8 miljardia dollaria eli noin 2,3 miljoonaa euroa.
Ainoastaan Euroopassa tuloksen odotetaan yhä jäävän miinukselle.
Kaksi edellistä vuotta ovat olleet ilmailualalle tappiollisia, kun taantuma on vähentänyt matkustajamääriä. Koko kuluva vuosikymmen on muutenkin ollut alalle haasteellinen terroristi-iskujen, epidemioiden ja sotien vuoksi.
Viime kuukausina näkymät ovat kuitenkin kohentuneet Aasian talouskasvun ja Yhdysvaltain lisääntyneen kysynnän ansiosta.
- Maailmantalous toipuu finanssikriisin syövereistä paljon nopeammin kuin olisi voinut odottaa, IATA:n pääjohtaja Giovanni Bisignani sanoo järjestön tiedotteessa.
Järjestö odottaa alan liikevaihdon kohoavan tänä vuonna 545 miljardiin dollariin eli noin 455 miljardiin euroon, mikä on 13 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Tuolloin liikevaihtoa kertyi 483 miljardia dollaria eli noin 404 miljardiin euroon.
Lähde: www.taloussanomat.fi