Valtioneuvosto päätti tänään 1.10.2009 esittää uutta lakia
yhteistoiminta-asiamiehestä. Lailla perustettaisiin työ- ja
elinkeinoministeriön yhteyteen erillinen viranomainen,
yhteistoiminta-asiamies. Esitys annetaan eduskunnalle tasavallan
presidentin esittelyssä 2.10.2009.
Yhteistoiminta-asiamiehen
tehtävänä olisi valvoa yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain ja
muiden henkilöstön osallistumisjärjestelmiä koskevien lakien
noudattamista. Hänen ensisijainen tehtävänä on antaa ohjeita lakien
soveltamiseksi.
Asiamiehellä olisi myös valtuudet antaa
työnantajalle kehotus lainvastaisen menettelyn korjaamiseksi, saattaa
asia esitutkintaan ja vaatia eräissä tapauksissa tuomioistuimelta
uhkasakon asettamista. Henkilöstörahastojen valvonta ja
henkilöstörahastorekisterin ylläpito siirtyisivät myös
yhteistoiminta-asiamiehen tehtäviksi.
Uuden lain myötä valvonta
tehostuisi ja yritykset ja palkansaajat saisivat tukea
yhteistoimintalain soveltamisessa kustannuksitta. Tällä olisi
merkitystä erityisesti pk-yrityksille ja kasvuyrityksille.
Yhteistoimintalain piirissä arvioidaan olevan noin 8 000 yritystä ja
runsaat 800 000 työntekijää.
Yhteistoimintaa koskevien lakien
valvonta kuuluu nykyisin työ- ja elinkeinoministeriölle ja on kiinteä
osa ministeriön tavanomaista toimintaa. Tästä syystä laillisuusvalvonta
on katsottu järjestetyn epätyydyttävästi. Uusi laki turvaisi valvonnan
riippumattomuuden ja erillisyyden.
Lakiehdotus on valmisteltu
työ- ja elinkeinoministeriön alaisessa työryhmässä, jossa olivat
edustettuina ministeriön lisäksi palkansaajia edustavat keskeiset
työmarkkinakeskusjärjestöt, Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Suomen
Yrittäjät ry. Ehdotus oli yksimielinen.
Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.7.2010.
Lisätiedot:
hallitusneuvos Raila Kangasperko, TEM, puh. 010 60 48935 tai 050 396 0201
ylitarkastaja Jan Hjelt, TEM, puh. 010 604 8940 tai 050 396 0199
Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö