Finnairin uusi toimitusjohtaja Mika Vehviläinen arvostelee yhtiönsä henkilöstöjohtamista ja lupaa kitkeä huonot esimiestavat.
- Yhtiö ei voi olla kauhean ylpeä henkilöstöjohtamiskyvyistään, Vehviläinen sanoi tavatessaan ilmailu- ja matkailutoimittajia Vantaalla tiistaina.
Vehviläinen ei maininnut edeltäjäänsä Jukka Hienosta nimeltä, mutta toimittajille ei jäänyt epäselväksi Vehviläisen arvostelun pääkohde. Helmikuussa lentoyhtiön johdossa aloittanut Vehviläinen sanoi, että sekä yhtiön johto että ammattiliitot voivat katsoa itseään peiliin.
- Molemminpuolisen luottamuksen parantamisessa on paljon tehtävää.
Vehviläisen mukaan Finnairissa aloitetaan henkilöstöjohtamisen järjestelmällinen parantaminen. Siihen kuuluu muun muassa esimiestehtävissä olevien työnkuvan kirkastaminen.
Henkilöstöjohtaminen on yhtiössä huonommalla tolalla kuin mitä Vehviläinen oli taloon tullessaan kuvitellut. Esimiehet pannaan nyt koulutukseen ja pomottaminen kitketään.
Vehviläisen mukaan aivan kaikki esimiehet eivät ole ymmärtäneet olevansa esimiehiä vaan ovat ottaneet tehtävänsä pikemmin "operatiivisena". Sen seurauksena melko tavanomaisiakaan työelämän jännitteitä ei ole kyetty purkamaan ja monet pulmatilanteet ovat Finnairissa johtaneet siihen, että apua on tavattu hakea suoraan pääluottamusmieheltä tai ammattiliitoilta, toimitusjohtaja kuvaili.
Lähde: YLE Uutiset