Lennonjohtajien työehtokiistaan on löytynyt sopu. Palvelualojen työnantajat PALTA ja Suomen Lennonjohtajien Yhdistys ovat hyväksyneet valtakunnansovittelija Esa Lonkan sovintoesityksen. Sovun myötä aamulla alkaviksi suunnitellut lennonjohtajien pistelakot peruuntuvat.
Neuvotteluissa sovittiin muun muassa soveltamisalasta, eli siitä, keihin kaikkiin lennonjohtajiin sopimusta sovelletaan. Lisäksi sopimus syntyi vuoron sisäisestä tauotuksesta sekä palkankorotuksista.
Neuvotteluissa hiertäneet tekstikysymykset ratkaistiin pääosin siirtämällä kysymykset työryhmien ratkaistavaksi. Palkkoja korotetaan 1. elokuuta 2011 lukien 2,9 % suuruisella yleiskorotuksella.
Lisäksi lennonjohtajat saavat kertaluontoisen 500 euron suuruisen korvauksen, joka kompensoi pitkittyneiden sopimusneuvotteluiden vuoksi viivästyneitä palkankorotuksia. Vuonna 2012 palkkoja korotetaan 1. elokuuta 2012 lukien 2,8 % suuruisella yleiskorotuksella. Lisäksi keväästä 2012 lukien aletaan osalle kentistä maksaa kohdennettuja korotuksia.
Neuvottelutuloksen mukainen sopimuskausi on voimassa 15. toukokuuta 2013 asti.
"Laiha sopu lakkoa parempi"
Ensimmäisen pistelakon oli määrä alkaa kuudelta aamulla. Suomen Lennonjohtajien Yhdistyksen puheenjohtaja Antero Utunen kuvailee puoleenyöhön jatkuneita neuvotteluita pitkälliseksi ja uuvuttavaksi työrupeamaksi.
- Tämä otti aikansa, mutta maaliin päästiin. Neuvottelut sujuivat hyvin asiallisessa ja rakentavassa hengessä. Tauotusongelma oli kuitenkin hankalampi kuin alunperin luultiinkaan. Tekstikysymykset olivat meille alunperinkin tärkeimpiä asioita ja niistä päästiin tyydyttävään ratkaisuun. Palkkaratkaisu ei tietenkään ollut ihan niin tyydyttävä, mutta yhtä kaikki kompromissistahan tässä puhutaan, Utunen sanoo.
Palvelualojen työnantajat PALTAn varatoimitusjohtaja Harri Hietalakin sanoo pitkien neuvottelujen sujuneen hyvässä hengessä.
- Asiakysymykset olivat äärimmäisen vaikeita ja eräät kohdat teknisesti haastavia. Tässäkin tilanteessa katsoisin, että laiha sopu oli parempi kuin lakkojen alkaminen. Ne oli suunniteltu sillä tavalla, että arvioni mukaan niiden lopettaminen nopeasti olisi ollut äärimmäisen vaikeata, Hietala sanoo.
Lähde: Yle Uutiset www.yle.fi