Wingo haluaa luopua osasta vuoroja ja lisää rahallista tukea. Kaupunkiyhtiöiden toimitusjohtajalle Tom Hultinille sopimuksen mukaiset aamu- ja iltavuorot käyvät, mutta lentojen peruutuksia ei enää katsella.
Wingo on ehdottanut kaupungille mm. Lappeenrannan ja Helsingin välisistä päivävuoroista luopumista. Toimitusjohtaja Holger Holmin mukaan yhtiö toivoo myös rahallista lisätukea kaupungilta.
Sopimuskumppanin Lappeenrannan Kaupunkiyhtiöt Oy:n toimitusjohtajan Tom Hultinin mukaan kaupungille riittää, että Wingo lentää aamulla Helsinkiin ja illalla Helsingistä Lappeenrantaan. Muut vuorot ovat olleet sopimukseen kuulumatonta ylimääräistä Wingon toimintaa.
- Lisää tukirahaa ei ole kuitenkaan tulossa, vakuuttaa Hultin. - Emme myöskään ole maksaneet tukea peruutetuista lennoista.
Kaupunkiyhtiöiden hallitus keskustelee keskiviikkona siitä, mitä sopimusvelvoitteista lipsuneelle yhtiölle pitäisi tehdä. Hultinin mukaan jatkuvia vuorojen peruutuksia ei enää voida katsella.
Jos Wingon hoitama Helsingin liikenne päättyy, se loppuu kokonaan. Muita toimijoita ei ole Hultinin mukaan saatavissa.
Wingo valittaa yllättäviä tappioita
Toimitusjohtaja Holger Holm kertoo, että lentäminen keskimäärin 50 prosentin täyttöasteella on tappiollista. Paikoista noin 70 prosenttia pitäisi olla myytyjä. Puolalaisen operaattorin Jet Airin kone on 19-paikkainen.
Holmin mukaan sopimusta syksyllä neuvoteltaessa ei ollut tietoa siitä, miten Air Baltic ja Ryanair verottavat matkustajia syöttöliikenteestä ulkomaille. Myös Tukholman reitiltä matkustajat ovat vähentyneet tuhkapilven jälkeen.
Lappeenrannan Kaupunkiyhtiöt on avustanut Wingoa osana kaupunginvaltuuston hyväksymää lentoliikenteen tukipakettia. Sopimuksessa Wingo sitoutui hoitamaan omalla riskillään Helsingin reitin liikenteen tämän vuoden ajan.
Wingon Lappeenrannan lennot on kevään satunnaisempien peruutusten jälkeen peruutettu nyt jo kahden viikon ajalta eikä myöskään aivan lähipäivinä lennetä.
Aiemmin syyksi on kerrottu toisen koneen pitkittynyt huolto Puolassa. Nyt on kyse koko lentämisen tulevaisuudesta.
Lähde: www.yle.fi