Jäsenet Etusivulle Organisaatio Toiminta Ammatista Jäseneksi Yhteystiedot Uutiset/Media


SLSY - Lennossa jo yli 50 vuotta

Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY ry. on tehnyt järjestötyötä yli 54 vuotta: yhdistys on perustettu vuonna 1953. Omalla sarallaan SLSY (alun perin SLY) teki ammattiyhdistyshistoriaa, sillä vastaavia esikuvia matkustamohenkilökunnan ammattiyhdistystoiminnasta ei juuri ollut.

Aluksi yhdistys paneutui TES-neuvotteluihin, mutta toiminnan ja jäsenkunnan laajennettua mukaan tulivat yhä voimakkaammin työ- ja työolokysymykset sekä ammattikunnan kehittäminen, varsinkin kun työn raskaus ja vaativuus kasvoivat jatkuvasti lentoliikenteen kehittyessä. Tämän päivän toiminnassa pystytään hyvin ottamaan huomioon ammattikunnan erityispiirteet ja siihen kohdistuvat vaatimukset.

SLSY on alansa kattojärjestö Suomessa. Yhdistyksessä oli noin 2100 jäsentä maaliskuussa 2007. Järjestäytymisaste on korkea: esimerkiksi Finnairin lentoemännistä ja stuerteista 98 % kuuluu yhdistykseen ja Blue1:lla vastaava osuus on 89 %. Jäsenistöön kuuluu myös Air Finlandin, FinnComm Airlinesin, Aeron ja AirPron lentävää henkilökuntaa. Stuertteja on keskimäärin matkustamohenkilökunnasta noin 10 %.

Lentoemännän työ vaatii monipuolista osaamista. Työ on raskasta sekä fyysisesti että henkisesti. Lentoemäntä vastaa viimekädessä matkustamon turvallisuudesta. Palvelun laatu matkustamossa on merkittävä tekijä asiakkaalle jäävästä kokonaiskuvasta. Nämä kaikki tekijät asettavat yhdistykselle ja sen toiminnalle jatkuvasti uusia haasteita.

SLSY on ammatti-, asiantuntija- ja edunvalvontajärjestö

Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY ry:n tarkoituksena on lentoemäntien oikeudellisen aseman turvaaminen työelämässä ja työsuhteessa sekä taloudellisen ja sosiaalisen aseman parantaminen. SLSY pyrkii aktiivisesti parantamaan lentoemäntien ja stuerttien työolosuhteita sekä kehittämään ammattialaa ja ammattitaitoa.

Yhdistys tekee työehtosopimuksia ja muita jäsenten etujen ajamiseksi tarvittavia sopimuksia. SLSY antaa esityksiä ja aloitteita sekä antaa lausuntoja ammattikuntaa koskevista asioista. Yhdistys seuraa myös sopimusten noudattamista eri tasoilla. SLSY pyrkii myös lisäämään ammattialan yhteishenkeä ja yhteenkuuluvuutta. Jäsenistöä palvelee nimetyt luottamusmiehet työpaikoilla.

SLSY tekee yhteistyötä eri tasoilla. Kiinteä yhteydenpito työnantajan kanssa sekä erilaiset yhteistyömuodot ovat tärkeä osa toimintaa ja vaikutusmahdollisuuksia. Yhdistys on lisäksi kiinteässä yhteistyössä muiden ammattijärjestöjen, kattojärjestö SAK:n sekä kansainvälisten matkustamopalvelutyöntekijöiden järjestöjen kanssa.

Sivua päivitetty viimeksi 20.03.2007

Palaute