Hyvät jäsenet, AKT:n toimihenkilöt ja työnantajat,

15.1.2018

Vuosi 2018 on tuonut mukanaan muutoksia SLSY:n toimintaan. Järjestäydymme tämän vuoden aikana osaksi Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliittoa (AKT). Tätä toimintaa vetää SLSY:n hallitus, jota kutsumme nyt toimikunnaksi. Kyseessä on yhdistyksemme historian suurin muutos. SLSY on nyt AKT:n ammattiosasto 208!

Vuoden aikana pidetään useita sähköisiä vaaleja joissa valitsemme 
edustajiamme AKT:n päätöksentekoon, seuraavaan toimikuntaan ja luottamusmiehiksi työpaikoille. Merkittävin muutos entiseen on että pidämme keväällä ja syksyllä sääntömääräiset vuosikokoukset, joissa kaikki jäsenemme pääsevät suoraan vaikuttamaan yhdistyksemme toimintaan ja edunvalvontaan.

Työehtosopimusneuvotteluiden näkökulmasta olemme perustaneet oman asiantuntijayksikkömme, eli ammattialajaoston. Sen puheenjohtajana on Viveca Anthoni (Finnair) ja itseni lisäksi siihen kuuluvat pääluottamusmiehet: Esa Heimonen (Finnair), Annikaisa Keränen (Norra) ja Jouni Lahti (Cityjet). Mukaan on myös valittu Ere Vakkilainen (Finnair) ja Juha Tuokko (Norra).

Toimikuntamme on asettanut toiminnallisiksi tavoitteikseen jäsenhankinnan, luottamusmiestoiminnan vahvistamisen, ja työntekijöiden yhdistämisen eri työpaikoilla, uran vaiheissa ja työaikamuodoissa. Etsimme aktiivisesti uusia toimijoita ympärillemme vaikuttamaan työskentelyyn lentokoneessa. 
Haluamme olla ammattiosasto, joka tunnetaan tarmokkaana ja aktiivisena vaikuttajana työpaikoilla, sekä AKT:n sisällä.

Jari Toivonen, puheenjohtaja